Vastaajan vastuu

Yleensä ihmiset eivät kysele uskonasioista mitään. Ainakaan täällä Suomessa. Mutta sitten kun se kerran tapahtuu, niin vastaaminen on iso haaste. Mieleen tulvii välttämättä monia kysymyksiä, kuten mitä kysyjä oikeasti on kysynyt, mitä minä hänelle vastaisin, mitä kertoisin asiasta ja mitä jättäisin kertomatta, miten tarkasti selostan tietojeni alkuperän ja miten minä ilmaisen asian. Lyhyesti sanottuna yritän joka kerta ottaa huomioon kysyjän lähtötilanteen ja sen perusteella päättää, mitä minä voisin sanoa.

Tämä ei ole kuitenkaan sama asia kuin tiedon pimittäminen. On ihan eri asia opettaa rukous sellaiselle, jolla on monen vuoden kokemus rukoilusta, kuin sellaiselle, joka on vasta lausunut shahadan eli uskontunnustuksen ja on vielä muslimitaipaleensa alkumetreillä. Toiselle pystyy ehkä jo kertomaan eri koulukuntien välisistä eroista, toiselle olisi ehkä parempi opettaa vain noudattamaan jonkun tietyn tyylin rukoilla ja sitäkin mahdollisimman typistettynä ilman mitään ylimääräisiä sunnia, joiden poisjättäminen ei tee rukouksesta vielä kelvotonta. Joskus voi olla myöskin niin, että vaikka joku pyytäisi rukoukseen opettamista, jonkun toisen asian opettaminen ensin tai rukouksen mukana saattaa olla tärkeämpää. Esimerkiksi jos joku tahtoo oppia rukoilemaan vain sen vuoksi, että se on niin hengellistä tai niin "muslimia", ehkä olisi syytä painottaa vaikka siihen, mitä tarkoittaa se, että ei ole muuta palvelemisen arvoista kuin Jumala ja että Muhammed on Hänen sanansaattajansa.

Kysymykseen vastaaminen on siten aina samalla vastuun ottamista. Ei oteta pelkästään vastuuta siitä, mitä tietoa välitetään, vaan myös siitä, miten tieto välitetään. Jos on mahdollista, olisi hyvä varmistaa se, millä lailla kysyjä ymmärsi vastauksen ja miten hän jatkaa toimintaansa vastauksen jälkeen mahdollisten väärinkäsitysten oikomiseksi. Itse tykkään tämän vuoksi enemmän seurata sitä, miten tilanne kehittyy (varsinkin keskustelupalstoilla, joissa voin rajoittaa impulsiivisuuttani paljon paremmin kuin reaalimaailmassa) kuin tunkea nenääni joka kysymykseen. Tiedän, etten tiedä paljon, ja tiedän, että joku muu saattaa tietää minua paremmin. Joskus kuitenkin saatan jotain kommentoida ja toivon joka kerta, että en ainakaan ole sanonut mitään väärin ja valehdellut.

-------------------------------------------------
Saatan jatkaa saman aiheen käsittelyä hiukan myöhemmin. Olin nimittäin aikeissa kirjoittaa juttua, jonka otsikko on "En tiedä", mutta se ei enää sopinut lopulta tekstin kanssa yhteen.

Minä hölmö tyttönen,
niin halvalla myyn elämäni,
riittää kun sanot minulle,
olen hauska, näytän sinulle uuden maailman,
jossa murheet voit heittää,
niin olen jo myynyt itseni.

Aika menee aika menee,
järkeni sanoo lopeta lopeta,
mutta minä vain jatkan ja jatkan
koska ajattelen elämää halpana.

Sisar

Onko mielesi koskaan tehnyt itkeä
Itkeä liikutuksesta
Kun olet kohdannut sisaren
Koska se vain on yksinkertaisesti niin kaunista?

Onko mielesi koskaan tehnyt vaikertaa
Vaikertaa oikein kovasti
Kun hän on siinä läsnä
Koska hän vain yksinkertaisesti välittää sinusta?

Onko mielesi koskaan tehnyt kiittää
Kiittää sydämesi pohjalta
Mutta kurkkuasi alkaa silloin kivistää
Koska pelkkä kiitos ei vain yksinkertaisesti riitä?

Ääripäästä toiseen - tällä kertaa pseudokeskustelu syyllisenä

Olen aikaisemmin kritisoinut sitä ilmiötä, kuinka henkilökohtaisesti keskustelupalstojen viestit saatetaan kokea. Olen huomannut nyt keskustelupalstoissa toisen ääripään. Nimitän tätä ääripäätä pseudokeskusteluksi.

Pseudokeskustelun luonteeseen kuuluu se, että nojaudutaan liikaa kiinni lähdemateriaaliin ottamatta siihen kantaa. Tyypillinen tilanne on sellainen, jossa joku tulee kyselemään johonkin asiaan neuvoa tai uskonnollista näkemystä. Tähän kysymykseen vastataan joko pitkällä vieraskielisellä lainauksella jostakin sivulta, jonka pätevyys on enemmän tai vähemmän arveluttava. Pitkien rivien välttämiseksi joku kekseliäs saattaapa pistää pelkän linkin sivustolle, josta pitäisi löytyä "vastaus". Kaikista otollisimmassa tilanteessa lainaus tai linkki on peräisin suomenkieliseltä luotettavalta sivustolta, mutta pääasia pseudokeskustelussa on, että aidon keskustelun ja vuoropuhelun mahdollisuudet tyrehdytetään tällaisilla lainauksien ja linkkien viidakolla, josta kyselijä joutuu poimimaan sen, mitä vastaaja on ehkä pitänyt tärkeänä. Jos joku yrittääkin käyttää hieman älynystyröitään ja kysellä, että mitäköhän tuo juttu tuossa tekstissä tarkoitti, niin aidon vastauksen sijaan hän saa pseudokeskustelutilanteessa uuden linkin ja lainauksen.

Otetaan esimerkkinä vaikka avioliitto. Joku tulee kyselemään naisen ja miehen oikeuksista ja velvollisuuksista parisuhteessa. Vastauksena joku antaa vakuuttavan fatwa-linkin joltakin islam-qa -sivustolta. Utelias kyselijä lukee annetun linkin sisällön, sen jälkeen hänen mieleensä tulee kysymys, entä sitten, jos olosuhteet ovat hiukan erilaiset. Jos fatwa-linkki kertoo perinteisistä miesten ja naisten välisistä rooliodotuksista, joissa mies käy töissä ja nainen jää kotiin, voi lisäkysymys olla esimerkiksi se, että miten toimia tilanteessa, jossa nainen tahtookin käydä töissä tai miehen on mahdotonta tai vaikea löytää työtä. Pseudokeskusteluun vannoutunut vastaaja etsii uuden fatwa-linkin islam-qa -sivustolta, ja pistää tämän linkin sitten vastaukseksi. Asioihin ei oteta kantaa, jokainen on vastuussa siitä, mitä ajattelee linkin tai lainauksen sisällöstä, jos tätä linkkiä tai lainausta ylipäänsä viitsii lukea!

Tässä tuleekin esiin pseudokeskustelun ongelmat. Se on erittäin yksipuolinen tapa vastata kysymyksiin. Siinä korostuu enemmän vastaajan tiedonhankintamenetelmien osaamisen tärkeys kuin hänen oma kypsyytensä käsitellä tietoja ja antaa sen jälkeen oma näkemys kysytylle asialle. Se on sama kuin toimisi keskustelufoorumin googlena, paitsi että linkkihaun tulokset ovat tässä tapauksessa riippuvaisia siitä, kuka pääsee vastaamaan kysymyksiin ja miten luotettavina ja hyvinä hän pitää lähettämiään linkkejä. Se kertoo vastaajan kypsymättömyydestä omaa ajatteluun ja kaiken lisäksi on pitemmän päälle töykeä tapa vastata kysymykseen.

Se on töykeä siksi, että se kielii vastaajan laiskuudesta, minkä voi tulkita vastaajan näkemyksestä siitä, ettei kysymys ole sen verran kiinnostava tai tärkeä, että sitä pitäisi jollain lailla prosessoida niin, että tuloksena on vastaajan näköinen vastaus. Asiasta ei tee kohteliaampaa sekään, että aina nämä pseudokeskustelijat eivät viitsi tarkistaa lähteittensä oikeellisuutta ja luotettavuutta tai - mikä vielä pahempaa - he eivät ole lukeneet sitä, mitä mainostavat. "Se on muutenkin hyvä sivu" tai "kaveri suositteli", voi olla perusteena. Muita perusteluita voi olla, ettei ole tarpeeksi tietoa uskonnollisista asioista, ettei tahdo vääristää tietoa ja niin edelleen. Oma mielipiteeni on, että jos jaksaa lähettää linkin vastaukseksi, on jaksettava myös lukea ja arvioida linkin sisältöä ja tämän jälkeen viitsittävä edes jossain määrin referoimaan lukemaansa, jos kerta omien ajatusten esiintuominen on vielä liian vaativaa! Referaatin jälkeen voi laittaa linkin, mutta pelkkä linkin pistäminen kysymyksen vastaukseksi on jotenkin liian jäykän tuntuista.

Kolmanneksi voidaan ajatella myös sitä, että pitemmän päälle pseudokeskustelu tekee uskonnollisesta keskustelusta liian vuorovaikutuksetonta ja se köyhdyttää yleensäkin keskustelutaitoja. Tämän seurauksesta omia uskonnollisia näkemyksiään ei osata perustella muuten, kuin että "se kiva sheykh Abdullah sieltä islam-qa -sivustolta oli sanonut sitä ja tätä" tai että "siellä yhdessä upeassa sivustossa oli artikkeli tästä aiheesta, käykää siellä (lue: kun olette nähneet artikkelin, tiedätte mielipiteeni ja näkökantani). Viittaaminen lähteisiin on tietenkin jossain määrin vielä hyvä merkki, mutta aika toivottomassa tilanteessa ollaan, kun ei osata perustella itseään muuten kuin, että "olen lukenut sen jostakin", "olen kuullut jostakin" tai "olen nähnyt jostakin".

Olen tietenkin tässä vähän turhankin kiivaasti hyökännyt pseudokeskustelu-ilmiötä kohtaan. Monesti keskustelufoorumeilla esiintyy enemmänkin näiden kahden ääripään väliin mahtuvaa hedelmällistä keskustelua, josta voi nauttia kuin kesän ensimmäisistä mansikoista. Joskus on tarpeen linkeillä pelaaminen etenkin, jos keskustelu perustuu linkissä sisältävän tekstin analysointiin ja tarkasteluun. Ja onhan linkeillä vastaaminen joka tapauksessa parempaa kuin ei vastausta lainkaan. Toivoisin kuitenkin, että jokainen harkitsisi hiukan enemmän, miten vastauksensa muotoilee ja mikä on tarkoituksenmukaisinta ja kohteliainta kysyjää kohtaan. Vastakkaisiakin näkemyksiä saa antaa! Minä vain en melkein koskaan katso keskustelufoorumeissa sitä, mitä linkkien taakse kätkeytyy.

(Ja jälleen kerran hyvänä esimerkkinä huonoista keskustelutaidoista on se, että hoksasin kommentoineeni pariin laaja-alaiseen kysymykseen sellaisilla tokaisuilla, jotka pilaavat keskustelutunnelmaa. Niinpä piti ottaa omat kommentit pois. Tosin en syyllistynyt pseudokeskusteluun ainakaan omasta mielestäni.)

Haastettu 01

Kiitos Eurabialle haasteesta, joka on kai tämän blogin ensimmäinen. Koska blogini on periaatteellisista syistä suomenkielinen, käännän alkuperäisen kyselyn englannista suomeksi. sulkeiden [] sisällä on minun omat kommenttini, jotka eivät liity alkuperäiseen kyselyyn.

------------------------------------

Tämän kyselyn haasteellisin asia on se, että kysymyksiin voi vastata vain yhdellä ainoalla sanalla. [no en varmasti vastaa vain yhdellä sanalla aina, kyselyhän olisi muuten tosi tylsä!]


1. Missä sinun kännykkäsi on? >Repussa
2. Missä on sinun muut tärkeät asiat? >Siellä sun täällä
3. Hiustesi väri? >Väri on liian suhteellinen käsite eikä minulla ole tapana kuvailla hiuksiani julkisesti. Ties vaikka joku mies lukee sitä ja on tarpeeksi pöljä ihastumaan minuun tuon takia!
4. Äitisi? >Eräs minulle rakkaimmista henkilöistä.
5. Isäsi? >Eräs niistä (harvoista) henkilöistä, joita kunnioitan todella paljon.
6. Lempiasiasi? >Islam, fysiikka ja ruoka. Ystävät ja perhekin taitavat kuulua tähän kategoriaa
7. Edellisen yön uni? >En muista, mutta nukuin vain muutaman tunnin ja olen hereillä nytkin kahvin voimalla (<- huom. voima-sanan käyttö tosin taitaa olla fysiikan mukaan epämielekästä ja harhaanjohtavaa tässä tapauksessa)
8. Unelmasi/maalisi? >Jumalan mielisuosio, fysiikan opinnoista valmistuminen, hyvä opettajuus, maailmanmatka (erityisesti Australia ja USA matkakohteina), oma perhe, onnellinen vanhuus (sitten jos pääsen sinne), musta vyö ja sen arvon mukainen kypsyys ja hyvä kunto
9. Huone, jossa olet? >Kurssikirjaston lukusalitilan mikrohuone
11. Pelkosi? >Elämän loppuminen huonoon aikaan ja seuraavaksi ehkä hiukan naurettavan kuuloista mutta siitä huolimatta totta, madot ja etanat.
12. Missä haluaisit olla kuuden vuoden kuluttua? >Töissä jossakin tutkimuslaitoksella (CERN olisi tietenkin unelma)
13. Missä olit viime yönä? >Kotona ja vielä tarkemmin uppoutuneena elämänkaaripsykologiaan
14. Mitä et ole? >Unelmaminä
15. Yksi asia toivelistaltasi? >Matkalippu kahdelle Saudeihin (ja vielä enemmän tarkennettuna Mekkaan) pyhiinvaellusreissulle.
16. Missä kasvoit? >Vähän joka paikassa, enimmäkseen Suomessa.
17. Asia, jota teit viimeksi? >Palautin yölainasta kirjat.
18. Mitä puet tällä hetkellä? >Huppari+polviin ulottuva farkkuhame+farkkuhousut+huivi+sukat+kengät. Tai niinhän se ainakin päällisin puolin näyttää. Mitä niitten alla on, sitä on kai turha luetella.
19. TV:si? >Hah, mikä se on? (toisin sanoen en omista)
20. Lemmikkisi? >Ei ole mutta papukaija sopisi kai luonteelleni (olemme molemmat huonoja sietämään muutoksia niin ympäristössä kuin elämässä)
21. Tietokoneesi? >HP:n läppäri, tosin potkin sen ulos kodistani.
22. Mielialasi? >Iloinen, innokas
23. Kaipaatko jotakuta? >Tottakai

24. Autosi? >Jos saisin valita, Jaguar!
25. Jotain, mitä et pue (tällä hetkellä)? >Silmälasit
26. Lempikauppasi? >Musiikki-Kullas (tiedän tiedän, ei ihan perinteinen lempparikauppa muslimille... mutta tykkään siitä tunnelmasta, joka kaupassa vallitsee)
27. Kesäsi? >Kylmä, sateinen ja itikoita sisältävä. Unelmakesään kuuluisi ulkomaanmatka.
28. Rakastatko jotakuta? >Kysy vain, kuinka monta! (vai meinattiinko tässä miehen ja naisen välistä rakkautta eikä sitä yleistä?)
29. Lempivärisi? >Vihreä

30. Milloin nauroit viimeksi? >Ainakin eilen, tästä päivästä en muista.
31. Milloin itkit viimeksi? >Vaikea sanoa.

Haasta lopuksi viisi muuta bloginkirjoittajaa tekemään tätä kyselyä.

> Koska en tunne kovinkaan monta bloginkirjoittajaa, haastan vain yhden ainukaisen bloginkirjoittajan ja se olet SINÄ, Muslimatar!

[Muuten, huomasiko joku, että 10. kohtaa ei ole tässä kyselyssä? Vai onko niin, että kopioimisvaiheessa olen hypännyt sen yli?]

Satunnaisia ajatuksia 01

Ah, on niin helppoa olla niin hyvä. Ainakin ulkoapäin. Hymyile vienosti, lähetä salameja aina, kun näet jonkun muslimin (tunsit hänet tai sitten et), rukoile viisi kertaa päivässä ja lue Koraania. Jos olet tyttö, pue huivi tämän lisäksi. Jos taas olet poika, kasvata parta.

Mutta voih, kun tää islamin harjoittaminen ei ole pelkästään sitä. Kesken rukouksen herää omista ajatuksistaan ja sitä hätkähtää: "Hei, miksi mä oikein aattelen taas ruokaa? Mähän oon nyt Jumalan edessä!" Tuomionpäivään on aina yksi päivä vähemmän. Mietityttää. Mietityttää se, että olenko koskaan siihen valmis.

Tuokin teki!

Jostakin syystä minua on alkanut viime aikoina ärsyttää vastuun vierittäminen toisen niskaan. Tai pikemminkin sellainen ilmiö, jossa omia mokia selitetään sillä, että joku toinen on tehnyt vastaavaa.

Annanpa esimerkin. Joku tulee valittamaan aikuiselle muslimille siitä, että nuoret muslimipojat huutavat "huora" jokaisen huivittoman tytön perään. Tämä aikuinen muslimi kiivahtaa ja sanoo, no kyllähän noi kaafirnuoretkin huutaa meidän tyttöjen perään "rättipää".

Hohhoijaa! Ei jaksa enää tällaista aivottomuutta. Samalla logiikallahan voisi mennä polttamaan naapurin talon, jos naapuri on traktorillaan hajottanut aidan. Tai mikä pahempaa, mennä lyömään toinen sairaalakuntoon sen vuoksi, koska tämä oli tarjonnut tahallaan rotanmyrkkyä (ei tappavaa määrää) ruuassa.

Tällä tavalla aiheutetaan vain itse itselleen lisää ongelmia. Sitten fiksumpi koston uhri menee haastamaan kostajaa oikeuteen. Viimeistään käräjillä kun kysytään, että miksi toimit noin idiootisti, ensimmäinen uhri ja sittemmin kostaja ja syytetty sanoo: "No tuo aloitti!" Mitä luulette, hyväksytäänkö tällainen puolustus? Hyväksytäänkö se suomalaisessa oikeudessa? Hyväksyisittekö te itse sen?

Uuden blogin mainostaminen

Aloitin uuden blogin kirjoittamisen. Aiheena ovat opettajuus ja oppiminen omasta näkökulmastani. Mikäli olette kiinnostuneet tutustumaan blogiini, osoite on tässä http://opepunahilkka.blogspot.com.

Me olemme Eid-puheen pitäjät

... tai siltä se ainakin tuntui edellisessta Eid-juhlassa. Suoraan sanottuna olin aika lailla pettynyt. Sen vielä kestän, että porukka vaihtelee salameita (siis tervehdyksiä eikä niitä makkaroita) keskenään mutta se, että desibelit alkavat lähetä samaa luokkaa kuin mitä koulun ruokalassa saa kestää, ei ole ainakaan minun mielestäni ymmärrettävää eikä sopivaa. Puhun nyt Eid-puheen aikana käydystä keskustelusta, en siis muusta ajasta juhlaa.

Tahtoisin kysyä kaikilta löpisijöiltä sellaisen kysymyksen, että mitä vaikeata on muka siinä, että sen pari tuntia vuodessa pitäisi suunsa kiinni ja kuuntelisi, kun toinen puhuu Tuomionpäivästä ja muistuttaa Jumalasta. Vaikka puhuja puhuisikin kiinaksi, jota kukaan ei ymmärtäisi, niin siitä huolimatta Eid-puhe on Eid-puhe ja käsittääkseni on sunna olla puhumatta ja häiritsemättä Eid-puheen aikana (saa korjata, jos olen väärässä). Jos on niin tärkeää vaihtaa kuulumisia, niin miksei sitä voisi tehdä vaikka joko ennen tai jälkeen puhetta tai jonakin muuna päivänä vuodesta?

Toinen kysymys olisi se, että jos muslimit itsekään eivät arvosta omia tärkeitä uskonnollisia tapahtumia, niin miten voimme vaatia, että ketkään muutkaan niitä arvostaisivat. Eid-puhe vie oikeasti vain kaksi tuntia aikaa vuodesta ja meille tärkeitä juhlia on vain kaksi kertaa vuodessa. Vaikka puhuja ei olisikaan suoraan meidän nenämme edessä, ei se häneen puheensa arvokkuutta laske. Ja jos ei puhujan puhe miellytä, niin kommentoimaan sitä sitten jälkikäteen eikä puheen aikana.

Ja viimeisenä toiveenani tämän kirjoituksen osalta on se, että mahdollisimman moni lukisi tämän viestini ja ottaisi siitä opiksi. Anteeksi, että se on nyt tiukkaan sävyyn kirjoitettu, ja kiitos, että jaksoitte kuunnella.

Mietelmiä

Miksi ihailen ensimmäisiä muslimeja, johtuu kolmesta asiasta:
He käyttivät aivojaan, heillä oli vahva usko ja niin hyvä tilannetaju, että he sen vuoksi joutuivat kärsimään. Tällä tilannetajulla tarkoitan sitä, että tilanteessa, jossa valinta Jumalan ja maallisen välillä johti kärsimykseen, he valitsivat mieluummin Jumalan ja kärsivät.

Ja nykyajan muslimeista en tahdo sanoa sanaakaan...

Opiskelijan arkea

Olen viime aikoina päivitellyt tätä blogia erittäin harvoin. Syy on yksinkertainen. Päivä tahtoo loppua kesken, olen monesti pitkään yliopistolla, ja kun palaan kotiin, en jaksa enää tehdä muuta kuin joko nukkua tai koomailla. Mielessä pyörii kymmenen asiaa, joita pitäisi saada tehtyä päivään X mennessä, ja kouluhommat ovat uuvuttaneet niin paljon, että jopa kodin laiminlyömisestä on tullut tapa.

Olen hidas oppija ja siksi minulla menee pitkään jonkin asian oppimisessa. Anteeksi, blogini lukijat, että en ole tämän vuoksi pystynyt kirjoittamaan mitään. Koitan parantaa tapani ja oppia oppimaan nopeammin, jos Jumala suo.

Ja vielä lopuksi haluaisin mainita, että lisäsin blogilistaani uuden blogin, joka tuo omalla viehättävällä tavallaan esille eri kulttuurin ja sen, miten me jokainen olemme loppujen lopuksi hyvinkin samanlaisia taustoistamme huolimatta. Kiinnostuneet voivat käydä vilkaisemassa eurabiaa.

Ramadan-raportti

***************************************

***************************************
***************************************
***************************************
***************************************

Ensi vuonna sitten paremmin, jos Jumala suo ja aamen.

Punahilkka

-------------------------------------------------------

Ramadan-raporttini sisältäisi paljon sellaista, minkä voitaisiin tulkita huonoilla asioilla kehumiseksi. Tämän vuoksi olen joutunut sensuroimaan sen. Ajattelin kuitenkin tehdä pienen du'aan eli pyyntörukouksen, jonka kirjoitan tähän blogiin.


Rakas Jumalani, Herrani ja maailman Luoja,
anna minulle anteeksi sitä, etten ole muistanut muistella Sinua tarpeeksi,
anna anteeksi siitä, että olen unohtanut Sinua liian usein,
vaikka Sinä, joka olet kaiken yläpuolella etkä tarvitse minua etkä ketään, et ole koskaan unohtanut minua.

Kiitos, Jumalani, että olet antanut minulle niin usein anteeksi,
ja anteeksi, että aina palaan syntitaakka mukanani,
vaikka olet minua niin monta kertaa jo puhdistanut.

Jumalani, sinä olet todellakin armollinen Armahtaja, armolahjojen Antaja,
antaisitko minulle anteeksi, suojelisitko minua Helvetin tulelta,
suojelisitko minua Helvetin tulelta?
Antaisitko minun nähdä vielä seuraavan Ramadanin,
ja sitä seuraavan ja sitä seuraavan,
kunnes olen tullut uskovaiseksi, Sinua miellyttäväksi palvelijaksi?

Suojelisitko myös minun perhettäni Helvetin tulelta,
sallisitko meidän nähdä toisemme vielä jonain päivänä Paratiisissa?
Jumala, älä anna meidän kuolla muuten kuin sinun palvelijanasi.
Älä anna meidän kuolla muuten kuin sinun palvelijanasi.
Opeta meille Profeettamme (olkoon Jumalan siunaus ja rauha hänen kanssaan) tie, ja anna meille kaikille anteeksi.

Aamen.

Kelpaisiko vaihteeksi oikea hali?

Olen viime aikoina vähentänyt sähköistä seurustelua ystävien kanssa. Olen yrittänyt tavata ihmisiä, joita minulla on oikeasti mahdollisuus tavata. Joskus kauan sitten saatoin hyvinkin mesettää kuusi tuntia päivässä sellaisten tuttujen kanssa, joita en ollut koskaan nähnyt reaalielämässä tai joita minulla ei ollut mahdollista tavata pitkien välimatkojen takia. Näin jälkikäteen ajateltuna koko touhu oli järjetöntä, typerää ajanhukkaa.

En tarkoita sanomisellani sitä, ettenkö välittäisi myös kaukotutuistani. Tarkoitan ajanhukalla sitä, että oliko minun pakko kuluttaa yksi neljäsosa päivästä siihen, että tietokoneen ruudun läpi pääsin puhumaan mahdollisista ajatuksistani, siitä, mitä jossakin chattihuoneessa oli mahdollisesti keskusteltu, miten paljon kouluhommia minulla oli, mihin chattihuoneeseen mentäisiin mahdollisesti seuraavan kerran, mitä juttua oli milläkin keskusteluhuoneella, mitä peliä seuraavaksi pelattaisiin, mistä löytäisi uusia, hienoja islamlinkkejä ja niin edelleen.

Ei ei ei! En tahdo elää elämääni tällä lailla. En tahdo, että vuosikymmenien päästä minun parhaimmat muistoni liittyvät siihen, miten joku oli ilmaissut hauskasti jonkun asian jossakin satunnaisessa chattihuoneessa. En tahdo ystävyyssuhteita, joissa ainoat "ei-verbaaliset" viestintätavat ovat *hali*, *pusu*, *kyynel* tai *nauru*, jotka ovat todellisuudessa vain binäärisiä numeroita aseteltuina sopivaan järjestykseen. En tahdo tuntea pelkästään kasvoja, jotka näyttävät pelkästään pitkiltä merkkijonoilta, enkä tahdo, että muutkin tuntevat minusta vain ilmeet :-), ;-), x-) tai -_-.

Muutos asenteessani on johtanutkin huomattaviin muutoksiin. Ennen saatoin käydä vierailemassa ehkä kerran kuussa jonkun luona. Nykyään sovin kavereitteni kanssa tapaamisia viikottain. Joskus saatan kännykän avulla kysellä kuulumisia, joskus saatan mennä hetken mielijohteesta vierailemaan jonkun luo. Alan myös havaita sellaisia ihmisiä, joihin en ole ennen kiinnittänyt huomiota. En ennen huomannutkaan, kuinka moni ihminen työntää lastenvaunuja, pyöräilee, lenkkeilee tai ajaa autoa. Olen alkanut leikkiä naapurien lasten kanssa. Ikinä ennen ei syksy ole näyttänyt yhtä kauniilta. Vaikka tarvitsen jälleen kerran uudet linssit, yllätyn joka päivä siitä, miten ihmeelliseltä Suomi voikaan näyttää. Kysyn itseltäni monta kertaa, miten olen saattanut olla niin tyhmä, etten ole kuin vasta viime aikoina alkanut elää oikeassa elämässä täysillä.

Vaikken ehkä enää juttelekaan niin paljon kaukotuttujeni ja -ystävieni kanssa, ei se tarkoita, että olisin hylännyt heidät. Totuus on vain se, että haluaisin chattihuoneen sijasta istua yhdessä oikeassa huoneessa, nauraa yhteisille jutuille, tapella, kiusoitella, katsoa samoja maisemia, kommentoida yhdessä koettuja asioita, leikkiä ja paljon muutakin haluaisin tehdä. Minulla on ikävä kaikkia, mutta minulla olisi yksi iso mutta. Kelpaisiko vaihteeksi oikea hali?

Ylpeys ja ennakkoluulo

Palatessani eräänä päivänä kotiin vastaani tuli humalainen nuori mies. Yritin vältellä häntä, sillä en ole ikinä joutunut olemaan niin paljon tekemisissä alkoholin kanssa, että olisin tottunut siihen ja osaisin hoitaa homman kotiin. Miehellä oli kuitenkin toisenlaiset aatokset. Hän tervehti minua ja keskustelumme meni suunnilleen näin:

- Miltäs tuntuu olla Suomessa?
- Suomi on ihan jees. Tykkään olla Suomessa.
- Miltäs tuntuu, ku räjäyttää ittensä tuolla Israelissa?

Viimeinen lause ärsytti minua suunnattomasti. En ollut varautunut siihen, että joku kehtaisi möläyttää mitään tuollaista suoraan päin toisen ihmisen naamaan etenkään täällä Pohjois-Suomessa, jossa vain kerran minua on nimitelty neekeriksi (vaikka en olekaan musta). Olin ärsyyntynyt, hämmentynyt, loukkaantunut, surullinen mutta... olin ennen kaikkea ylpeä. Ajattelin mielessäni, ettei minulle ole soveliasta jäädä enää tuollaisen ihmisen seuraan, en viitsi alentua vastaamaan noin kurjaan kysymykseen enkä varmasti jäisi enää tuon miehen seuraan. Niinpä pidin hölmönä vain suuni auki ja lähdin pois sanomatta sanaakaan.

En tiedä, muistaako tuo humalainen nuori mies mitään tästä tapahtumasta. Sillä ei ole kuitenkaan merkitystä. Minua raastaa kovasti tämä ylpeyden tunne, joka esti minua vastaamasta törkeään kysymykseen, joka pisti minut kääntämään selkääni sellaisen ihmisen puoleen, joka oli ottanut yhteyttä minuun eikä näyttänyt olevan harmillinen muuten kuin sanoistaan. Enkö olisi voinut vaikka hyvästellä ennen lähtöäni, ja käskeä miehen vaikka käyttämään omia aivojaan, kun en minä itsekään tiedä pommien räjäyttelystä mitään (huom. vaikka päälläni on huivi, en silti kanna enkä ole koskaan kantanut mitään dynamiittivyötä mukanani). Enkö minä ole yksi niistä ihmisistä, jotka toivovat maailmassa vallitsevan rauhan? Miksi sitten käyttäydyin niin tekopyhästi, että suljin oven, joka oli raollaan?

En tarkoita tällä sitä, että keskustelu humalaisen kanssa olisi välttämättä auttanut paljoa. Minulla on heikko argumentointitaito ja humalaisella lyhyt muisti. Kysymys on kuitenkin asenteesta, siitä, että torjun henkilön, vaikka minulla ei olisi syytä siihen. Torjumiseni syynä oli ennakkoluuloni ja ylpeyteni, joita vastaan olen niin usein puhunut kovaan ääneen. Ennakkoluuloni on, että humalaisen kanssa ei kannata puhua, ja ylpeyteni on, etten tahdo alentua vastaamaan selviin mielettömyyksiin. Ehkä tänä ramadanina voisin koittaa kuitenkin voittaa tai ainakin pehmentää näitä kahta asiaa. Paastoamisen aikana jääkin enemmän aikaa pohdintaan, kun syömiseen kulutettu aika jää vapaaksi.

Siunattua ramadania!

Kuten toivottavasti mahdollisimman moni muslimisisaristani tietää, tänään on ramadanin ensimmäinen päivä. Sen vuoksi haluan toivottaa jokaiselle siunattua ja antoisaa ramadania. Koitetaan tehdä tämänkertaisesta paastokuukaudestamme ihanan, riidattoman ja ikimuistoisen. En aio antaa mitään vinkkejä paastoamiseen, sillä jokaisella on omat pienet niksinsä, miten aikovat tehdä parannuksen/viettää aikaa ramadanina ja sehän on vain hyvä asia.

Rakas sisareni, oletko sinä tekopyhä?

Olin päättänyt oikeastaan ennen blogin kirjoittelua, etten hirveästi puhu huivista. Se johtuu siitä, että melkein joka paikassa, missä muslimeita on, pidetään suurta älämölöä huivista, vaikka se onkin vain yksi vaatekappale muiden joukossa. Näin tämän tekstin alussa haluaisin huomauttaa, että muistattehan lukija-hyvät, ettei huivinkäyttö ole muslimiuden merkki (ei-muslimitkin voivat yhtä hyvin käyttää sitä) ja toisaalta, huivista kieltäytyminen ei tee kenestäkään ei-muslimia (tunnen monta mukavaa siskoa -ja veljeä-, jotka eivät käytä huivia. Insha Allah siskot kuitenkin saavat voimia sen käyttämiseen, vaikka ihania he ovat huivittomuudestaan huolimatta). Näyttää kuitenkin siltä, että minun on tehtävä poikkeus sen suhteen, että olen kuin muut ja sivuutan huiviasiaa tässä viestissäni.

Tämän poikkeuksen pääasiallisena syynä on erään keskustelunpalstan kommentti, jonka mukaan eräältä siskolta oli kysytty, onko hän muslimi lainkaan, kun käytti jilbabia (eräänlaista pitkää takinomaista asua/pitkää huivia, riippuu murteesta) ja hänen mielipiteensä olivat joskus ehkä hieman värikkäitä.

Minun vastakysymykseni on taas, miksi hän ei voisi olla muslimi? En tiedä, mitä siskon värikkäillä kommenteilla oli tarkoitettu, mutta jos hän sanoo olevansa muslimi, niin mitä todennäköisemmin hän on muslimi. Sen sijaan minua mietityttää kovasti se, että tietävätkö nämä kyselijät lainkaan, miten pahalta voi tuntua se, että muut muslimit kyselevät toisesta muslimista, onko tämä muslimi. Sanon suoraan, miten tällaisen kyselemisen sanomaa voidaan ymmärtää. Minä nimittäin kääntäisin kysymyksen tällä tavalla: "Rakas sisareni, oletko sinä mahdollisesti tekopyhä?"

Tiedän, että on olemassa muslimeita, joiden teot ovat kertakaikkiaan niin pöyristyttäviä, että tekisi mieli itsekin kysyä, ovatko nämä henkilöt oikeasti muslimeita. Mutta siinä vaiheessa, kun alan aukoa suutani, kieleni pysähtyy. Muslimin määritelmäänhän kuuluu vain se, että henkilö tunnustaa ensiksi, ettei ole muuta palvelemisen arvoista kuin Jumala ja että Muhammed on Hänen sanansaattajansa. Tämän vuoksi olenkin kääntänyt suhtautumiseni ylösalaisin. Henkilö voi olla muslimi, vaikka ryöstäisi pankin, joisi itsensä känniin, seurustelisi miljoonan ihmisen kanssa tai olisi jopa tappanut toisen ihmisen. Se, miten kovasti toisen muslimin tekemät teot koskettavat minua, on käsittääkseni kovin rajallinen. Minä voin vain tuomita teon huonoksi ja vääräksi ja yrittää ohjata toista oikeampaan polkuun (ja jos on tehty vääryyttä toiselle henkilölle, voin viedä asian eteenpäin poliisille), mutta jos alan tuomita veljeni/siskoni uskon aitoutta, teen vain itse itselleni vääryyttä enkä edes auta tällaisella pohdinnalla ketään.

Tahtoisin sen vuoksi pyytää jokaista, älkää esittäkö niinkin turhaa kysymystä kuin että: "Oletko sinä oikeasti muslimi?" Se on useimmissa tapauksissa paitsi lapsellista niin myöskin väärin.

Toinen asia, mikä saa minun hälytyskelloni soimaan, on joidenkin muslimien tarve antaa mahdollisimman hieno imago muslimeista ja islamista. Tällaisen huomasin ensimmäisen kerran eräällä keskustelufoorumilla, jossa joku oli sanonut, kuinka häntä harmittaa erään huivillisen siskon käytös, kun tämä sisko sallii poskisuukkojen vaihtamisen jonkun pojan kanssa. Asia olisi ollut ihan kelpo, jos siskoa olisi harmittanut toisen siskon puolesta, mutta jostain syystä mieleeni on jäänyt sellainen kuva, että tätä siskoa harmitti poskisuukkoja sallivan siskon antama kuva muslimeista.

Nyt herääkin toinen kysymys. Miksi meitä pelottaa niin paljon, millaisen vaikutelman me annamme itsestämme? Onko oikeasti niin tärkeää se, että ei-muslimit pitävät muslimeita niin hyvinä, anteliaina, iloisina, reippaina, ahkerina, siveinä ja täydellisinä?

Monesti saa kuulla esimerkiksi siitä, että tehdään jotain kivaa hyväntekeväisyyttä, jotta annetaan hyvä kuva islamista. Itse ihmettelen, miksi meidän pitäisi yrittää antaa hyvä kuva islamista. Eikö islam itsessään ole niin hieno, että meille riittäisi pelkästään se, että yrittäisimme rehellisesti antautua vain Jumalalle, minkä jälkeen jokainen ulkopuolinen voi tehdä omat johtopäätöksensä siitä, miten upeita tai kelvottomia muslimit ovat? Eikö ole rasittavaa olla aina reipas vain sen vuoksi, että muut ajattelevat, miten paljon valoa islam on antanut? Miksi emme antaisi oikeasti islamin valaista sieluamme sisäisesti sen sijaan, että yrittäisimme esittää sellaista, mitä emme ole? Ja samalla voisimme viis veisata siitä, mitä ne muut meistä ajattelevat, kun ei heitäkään asia oikeasti kiinnosta ja kun kerta emme ole toivottavasti tehneet mitään väärääkään.

Muutaki kuin uskontoa vaihteeksi osa 01 : Dahlia mainostellen

Kun pitkään aikaan ei ole tullut jutun juttua, niin päätinpähän kirjoittaa jotakin tässä välissä. Ja koska minulla ei ole tällä hetkellä mitään uskonnollista aihetta valmiiksi, niin ehkäpä mainostelen tässä erään lempikirjailijani, Roald Dahlin, kirjaa nimeltä Poika. En ole vielä päässyt kirjan loppuun, mutta meno on huikeaa, Roald Dahl kirjoittaa nimittäin kirjassaan tapahtumista, jotka ovat jääneet hänelle mieleensä. Ne on monissa kohtaa hänen kirjoittamiaan satuja ihmeellisempi. Enpä kerrokaan enempää itse, vaan pistän pienen pätkän, joka varmasti saa aikaan hyvät naurut (ja tämä ei todellakaan ole ainoa kohta, Dahl osaa olla tosi huumorintajuinen):

>>Toinen ja ainoa toinen muistoni Llandaffin katedraalikoulusta on äärimmäisen omituinen. Se tapahtui vähän yli vuotta myöhemmin täytettyäni juuri yhdeksän. Tuolloin minulla oli jo joitakin ystäviä, ja kävellessäni kouluun aamuisin lähdin liikkeelle yksin, mutta keräsin matkan varrelta mukaani neljä muuta samanikäistä poikaa. Koulun päätyttyä samat neljä poikaa ja minä lähdimme yhdessä kylän nurmikentän ja kylän itsensä läpi kotia kohti. Matkalla kouluun ja sieltä kotiin ohitsimme aina karkkikaupan. Ei, emmepäs, emme me koskaan sen ohi päässeet. Pysähdyimme joka kerta. Viipyilimme kaupan melko pienen ikkunan ulkopuolella tähyillen suuria lasipurkkeja, jotka olivat täynnään Häränsilmiä ja Vanhan ajan Piparminttukaramelleja ja Mansikka-Bonboneja ja Jäätikköminttuja ja Kirpeitä Pastilleja ja Päärynäpastilleja ja Sitruunapastilleja ja mitä kaikkia niitä olikaan. Jokainen meistä sai kuusipennisen taskurahaa viikossa, ja aina kun taskuissamme sattui rahaa olemaan, marssimme joukolla sisään ostamaan pennyn edestä sitä tai tätä. Omia suosikkejani olivat Mehujauhepillit ja Lakritsinauhat.

Yksi muista pojista, Thwaites nimeltään, kertoi minulle, ettei minun pitäisi koskaan syödä Lakritsinauhoja. Thwaitesin isä, joka oli lääkäri, oli sanonut, että ne tehtiin rotanverestä. Isä oli pitänyt nuorelle pojalleen luennon Lakritsinauhoista tavattuaan hänet syömästä sellaista vuoteessa. "Jokainen maan rotanpyytäjä", isä oli sanonut, "vie rottansa Lakritsinauhatehtaalle, ja tehtaan johtaja maksaa kaksipennisen jokaisesta rotasta. Moni rotanpyytäjä on tullut miljonääriksi myymällä kuolleet rottansa tehtaalle."

"Mutta miten niistä rotista tehdään lakritsia?" nuori Thwaites oli kysynyt isältään.

"He odottavat, kunnes heillä on kymmenentuhatta rottaa", isä oli vastannut, "ja sitten he kaatavat ne kaikki valtavaan kiiltävään teräskattilaan ja keittävät niitä tuntikausia. Kaksi miestä hämmentää porisevaa kattilaa pitkillä seipäillä, ja lopulta heillä on kattilallinen paksua höyryävää rottamuhennosta. Sen jälkeen pataan lasketaan murskain, joka murskaa luut, ja jäljelle jää muhuista mössöä, jota sanotaan rottamuusiksi."

"Niin, mutta miten he tekevät siitä Lakritsinauhoja, isi?" nuori Thwaites oli kysynyt, ja tämä kysymys oli Thwaitesin mukaan saanut hänen isänsä vaikenemaan ja miettimään tovin ennen kuin vastasi. Lopulta hän oli sanonut: "Ne kaksi miestä, jotka hämmensivät kattilaa pitkillä seipäillä, vetävät nyt jalkaansa kumisaappaat ja kiipeävät kattilaan ja lapioivat kuuman rottamuusin kattilasta betonilattialle. Sitten he ajavat muusin yli useita kertoja höyryjyrällä litistääkseen sen liiskaksi. Se, mikä jää jäljelle, muistuttaa aika lailla jättiläismäistä mustaa pannukakkua, ja heidän täytyy enää odottaa sen jäähtymistä ja kovettumista, jotta he voivat leikata sen suikaleiksi ja tehdä siitä Lakritsinauhoja. Älä ikinä syö niitä", isä oli sanonut. "Jos niin teet, saat rottakuumeen."

"Mikä on rottakuume, isi?" nuori Thwaites oli kysynyt.

"Kaikki rotanpyytäjien pyytämät rotat on myrkytetty rotanmyrkyllä", isä oli sanonut. "Juuri rotanmyrkky aiheuttaa rottakuumeen."

"Niin, mutta mitä tapahtuu, jos saa rottakuumeen?" nuori Thwaites oli kysynyt.

"Hampaasi muuttuvat hyvin teräviksi ja neulamaisiksi", isä oli vastannut. "Ja lyhyt hännäntynkä kasvaa selkääsi aivan takapuolesi ylle. Rottakuumeeseen ei ole parannuskeinoa. Minunhan se pitäisi tietää. Minä olen lääkäri."

Uusi tauko

Olen pahoillani, etten ole päivittänyt blogiani pitkään pitkään aikaan. Syitä on monia, joista tärkeimmät ovat, että ei ole aikaa, ja kun on aikaa, ei enää riitä voimavaroja blogin kirjoittamiseen varsinkin, kun pitäisi keksiä ensin aihe, josta kirjoittaa. Pidän todennäköisesti ainakin seuraavat kaksi viikkoa taukoa, mutta se saattaa hyvinkin venyä tosi pitkäksi ajaksi. Pahoittelen uusien tekstien viivästymistä ja kiittelen lukijoita kärsivällisyydestä.

Miksi islam?

- Tahdon opiskella islamia. Mutta Suomessa ei oo oikein ketään, joka opettaisi.
- Onhan tässä tää Hämeen-Anttila Suomessa.
- Mutta eikös tää ole ei-muslim?
- Joo, ei tää herra ole kyllä valitettavasti muslim.

- Sitä minä tarkoitin. Kyllä Hämeen-Anttilalla on syvä näkemys, mutta haluaisin oppia muslimilta. Tosin tällä hetkellä minulla ei ole aikaa siihen, mutta joskus ehkä.
- Onhan näitä muitakin keinoja saada se todistus.
- En minä nyt todistuksista puhu. Haluaisin vain saada tietoa niin, että pystyisin elämään Jumalaa miellyttäen.

- *hymyilee*
- Mulle riittää, että minulla on paperit omalle alalleni, mutta mitä tekisin uskonoppineen papereilla Tuomionpäivänä. Haluaisin silloin vain, että Jumala näkee minut hyvänä palvelijana ja sen vuoksi tahdon oppia islamia.
- Joo, tottahan se on, Tuomionpäivänä sinulta kysytään, mihin olet uskonut, mitä olet tehnyt ja miksi.

-------
Tämmösiä ajatelmia islamin opiskelusta. Kirjoitan jonain päivänä ehkä paremman jutun tästä samasta aiheesta.

Nasheedeja youtubesta osa 01

Kuuntelinpa äskettäin erään rohkaisevan nasheedin. On pakko myöntää, että viime aikoina olen ollut liikaa kiinni dunyassa eli tässä elämässä ja unohtanut välistä tarkistaa uskoni tilaa. Olen kiitollinen Allahille, että hän antoi minun kuulla nasheedin, joka palautti minut jälleen kerran ruotuun.



Jälkikirjoitus: Jos joku tarvitsee laulun suomennokset, niin kommentteihin vain pyyntö käännöksestä ja yritän parhaani mukaan tehdä käännöksen :).

Hui olkoon, hän ei pidä minua uskovaisena!

Joskus minua mietityttää se, miksi jotkut ihmiset ottavat niin tosissaan heihin kohdistuvan kritiikin. Olen liikkunut paljon keskustelupalstoilla, ja missään muualla toisten arvostelua ei ole otettu yhtä vakavasti kuin muslimipalstoilla (ehkä tämä huomio johtuu siitä, etten pahemmin liiku muilla kuin muslimipalstoilla).

Otetaan esimerkkinä keskustelua huivin käytöstä (tämä on kai se ikuisuusaihe, joka aina välistä tulee kuumaksi). Yksi sisko kyselee huivin käytöstä. Joku sisko vastaa, että huivi on pakollinen. Joku toinen sisko siihen vastaa, että hän ei käytä huivia syystä A ja B. Joku kolmas sotkeentuu paikalle ja sanoo, että kyllä se kuule on pakollista. Huiviton sisko tulkitsee tämän siten, että hänen elämäntyyliään moititaan, ja vastaa sille, ettei huivin käyttö tee kenestäkään parempaa ja lausuu pari sanaa toisen suvaitsemattomuudesta ja jäykkyydestä. "Keskustelu" etenee, kunnes jokainen on toisen kurkussa kiinni ja ajattelee, että kukaan ei pidä kenenkään uskoa vakavasti otettuna. Kysymyksen esittäjä on vielä enemmän hämmentynyt kuin alussa. Viimein saapuu paikalle sivustaseuraava, joka sanoo, idiootit, lopettakaa jo tuo turhanaikainen riitely, henkilö A,B,C,... tarkoittivat ehkä tätä ja tätä eikä teidän olisi pitänyt ottaa sitä niin henkilökohtaisesti. Tämän viestin jälkeen kaikki ovat pahoillaan toisilleen ja ollaan olevinaan taas kuin hyvät muslimisisarukset. Tämä kestää niin kauan, kunnes joku tajuaa aukoa päätään ja kysellä jotain moniavioisuudesta.

Tämä oli vain yksi esimerkki siitä, miten palstoilla "keskustelu" joskus etenee. Se on samalla niin surullista ja niin naurettavaa, ettei välistä tiedä, itkeäkö vai nauraa. Itselläni nousee muutama kysymys mieleen:
- Miksi emme voisi puhutella toisiamme kohteliaammin?
- Miksi emme voisi hyväksyä toisiamme paremmin?
- Miksi ottaa jokainen pikkuinenkin kommentti niin henkilökohtaisesti? Olemmeko me todellakin niin itsekeskeisiä?
- Miksi on niin vaikea antaa anteeksi ja keksiä vaikka 70 hyvää syytä sille, miksi toisen viesti mahtaa vaikuttaa meistä epämiellyttävältä ja loukkaavalta?
- Onko pakko nyt provosoitua ihan aina, kun joku provosoi?
- Mikä on niin pelottavaa ja loukkaavaa siinä, että joku pitää toisen uskoa vähäpätöisenä? Eikö siihen voisi reagoida vain kädenhuitaisulla ja antaa asian olla? Mikä ihme meitä vaivaa, kun on pakko todistella jokaiselle maamme muslimille, että olemme ihan tosissamme islamissa (miettikää alkumuslimeita, heidän ei tarvinnut todistella mitään, he vain olivat oikeasti tosissaan)?

Olisi vielä paljon enemmänkin kysyttävää, mutta jätän ne tällä kerralla kysymättä. Jos tiivistän ajatukseni, niin minusta keskustelujen agressiivisuus on todellakin välistä naurettavaa luokkaa. Se muistuttaa lasten hiekkalaatikkoleikkien riitoja. Kaikista naurettavinta koko jutussa on se, että heti ollaan valmiita iskemään puukko toisen sydämeen, jos puukotettava ei pidä puukotettajan uskoa vakavasti otettavana. Totta kai usko on tosi tärkeää meille kaikille, mutta mikä syy meillä on hermostua niin paljon siitä, että yksittäinen tai vaikka koko ryhmäkin tuomitsisi meitä "vähäuskoisiksi". Jos on todellakin vahva usko, niin ei sitä hetkauta tuhannenkaan ihmisen mielipiteet ja analysointi. Ja mikäli joku helposti loukkaantuva vahvauskoinen veli tai sisko lukee tämän viestini, haluaisin näin lopussa antaa erään pienen vinkin, jonka Profeetta (olkoon Jumalan siunaus ja rauha hänen kanssaan) antoi yhdelle miehelle: "Älä ole vihainen."


(Hyvä todiste kritiikin huonosta vastaanottamisesta on se, että aloin aukoa päätäni siskolleni, kun hän minun pyynnöstäni esiluki tämän tekstin.)

Susiprinssi

Olipa kerran nainen, joka löysi islamin. Hän lausui shahadan. Pian tämän jälkeen hän tutustui mieheen, joka oli muslimi. Mies kosi naista. Nainen suostui. Hän ajatteli, että kahdestaan on helpompi jaksaa yrittää Paratiisiin. Mutta eipä nainen eikä oikeastaan kukaan muukaan osannut arvata, että prinssin pukuun sonnustautunut mies olikin itse asiassa susi.

Tarina voisi päättyä tähän. Mutta jostakin syystä kertoja ei halua lopettaa avioelämän kuvailua. Se menee näin.

Vieraiden saapuessa mies oli hauska, hyväntuulinen ja antelias. Nainen kuuli miehen kavereiden vaimoilta, että voi, miten upean muslimin hän oli saanut. Nainen hymyili hiljaa ja muut luulivat sen johtuvan naisen ujoudesta. Eivätpä he tienneet, että se johtui katkeruudesta.

Kun nainen ja mies olivat kahdestaan, mies avasi telkkarin eikä virkkanut sanaakaan. Jos hänelle tuli jano, käski hän naisen tuoda vettä keittiöstä. Jos nainen häiritsi sanallakaan miestä, mies huusi ja raivosi. Jos nainen pyysi päästä ulos, vastaus oli ei. Häissä mies oli määrännyt, että nainen ei saa mennä ulos. Jos nainen rikkoi määräyksen, sai hän mustelmia käsivarsiinsa ja selkäänsä. Siivotessaan makuuhuonetta nainen löysi aina silloin tällöin sellaista tavaraa, mitä piti sopimattomana harjoittavalle muslimille. Mutta jos hän mainitsi asiasta miehelle, joutuisi hän taas huudon kohteeksi. Niinpä nainen oli vaiti.

Kun kukaan ei nähnyt, nainen luki Koraania ja itki. Kun mieskään ei ollut paikalla, nainen itki ja luki Koraania. Nainen ei voinut mennä minnekään, koska ei halunnut kenenkään nähdä häntä epäonnistuneena varsinkaan sen jälkeen, kun hänen oli täytynyt seistä sukuaan ja ystäviään vastaan, kun oli lausunut shahadan. Hän oli mennyt niin äkkiä naimisiin, ettei hänellä ollut ketään hyvää siskoa, jonka puoleen olisi mennyt. Hän pelkäsi miestään. Kaiken lisäksi hän oli raskaana.

Joka paikassa toitotettiin sitä, miten naisen velvollisuus oli olla hyvä miehelle. Mutta mielessään nainen ihmetteli, miksi kukaan ei koskaan sanonut miehille, että heidän oli myös oltava hyvä vaimoilleen. Miksi kukaan ei sanonut miehille, että nainen ei välttämättä ole turvassa, vaikka hän pysyisikin neljän seinän sisällä ja vaikka häntä kohdeltaisiinkin kuin särkyvää posliinia. Nainen häpesi elämäänsä ja häpesi itseään. Itse asiassa hän ei enää tiennyt, mikä hän oli. Hänen unelmansa olivat kaikki kadonneet. Hän vain toivoi, että joku olisi varoittanut häntä etukäteen menemästä kenen tahansa kanssa naimisiin. Hän rukoili, että seuraavana päivänä hän voisi edes hymyillä. Vähitellen hän lakkasi pyytämästä tätä, ja hän rukoili vain, ettei seuraavana päivänä tarvitsisi enää kovettaa sydäntään. Muutaman vuoden kuluttua hän saikin tarpeekseen ja kirjoitti eropaperin. Mies oli hankkinut siihen mennessä toisen vaimon.

-------------------------------------------------------------------------------------

Tämä tarina ei ole tosi, vaikka olenkin poiminut siihen piirteitä monista todellisista tarinoista omien lisäyksieni lisäksi. Tarinani ei ole kuitenkaan osoitus siitä, että kaikki muslimimiehet olisivat tolloja tai naisten alistajia. Tunnen monta muslimperhettä, jossa näkyy sekä toisista välittäminen että aito rakkaus kuin myös naisen vapaa tahto. Tunnen monta muslimveljeä, joista en osaisi sanoa kuin hyvää, jos joku kysyisi mielipiteeni heistä. Valitettava tosiasia kuitenkin on, että kaikki eivät ole oppineet, että nainenkin tarvitsee välistä omaa tilaa ja muutakin elämää kuin mitä neljän seinän sisällä on saatavilla. Toivon, että tällaisille veljille kirjoitukseni antaa määritelmään "vaimo" uusia säväyksiä ja että vielä naimattomille muslimisiskoille varoituksen siitä, etteivät anna kättään kenelle tahansa.

Aivot kesätauolla

Sakina blogissaan kertoo siitä, kuinka loman aikana syttyy monenlaisia hienoja ajatuksia, joita ei kuitenkaan saa millään lopetettua kokonaiseksi. Nyt minusta tuntuu samalta. Minulla olisi monenlaista kerrottavaa esimerkiksi avioliitosta, hengellisyydestä, rukouksen ihanuudesta, suvaitsevaisuudesta ja vaikka mistä tahansa muustakin aiheesta vain. Olen aloitellut varmaan ainakin 7 viestiä sen jälkeen, kun julkaisin viimeisimmän viestini, mutta en ole saanut niistä yhtäkään sellaiseen kuntoon, että kehtaisin näytellä tai pitää niitä edes kokonaisina raakileversioina.

Suurena syynä pidän sitä, että sain yhtäkkiä "omaakin elämää" loman alettua tässä noin viikko sitten, ja tämä tarkoittaa sitä, että olen pitkästä aikaa kunnolla tapaillut henkilöitä, joita en tavallisesti näe. Olen leikkinyt kirkonrottaa (tai konkkaa), tervapataa ja läpsyä, mitä en olisi enää uskonut tekeväni ainakaan niin tosissani. Okei, nyt ehkä joku tuolla ruudun takana pyörittelee silmiään ja ajattelee, että voi hyvänen aika, ei tuota punahilkkaa voikaan ottaa tosissaan, kun tuollaisia lastenleikkejä vielä harrastelee. Ei se minua kyllä haittaakaan, sillä moni asia, mitä sanon täällä, perustuu minun epämääräiseen muistiini ja omiin tuntemuksiini, jotka ovat yhtä arvaamattomia kuin Lontoon sää ja joihin kannattaa varautua sateenvarjolla.

Foorumilta kuultua, omin sanoin kerrottua 01

Tänään tuli jostain syystä mieleeni eräs mukava tarina, jonka aikoinani luin Islamicboardilta. Aloitetaanpa.

Olipa kerran nuori mies, joka palasi kotiinsa opiskeltuaan monta vuotta ulkomailla. Hän pyysi vanhempiensa kutsuvan jonkun oppineen, sillä hänellä oli kolme vaikeaa kysymystä, joihin kukaan hänen tähän tapaamistaan oppineista ja tiedemiehistä eivät olleet pystyneet tyydyttävästi vastaamaan. Vanhemmat huolellisen etsinnän jälkeen saivat kutsuttua yhden oppineen.

Mies tervehti oppinutta ja aloitti: -Minulla on kolme kysymystä, enkä ole vielä niihin löytänyt tyydyttävää ratkaisua. Pystytkö sinä vastaamaan näihin kysymyksiin.
Oppinut vastasi: -Jos Jumala suo.

- Ensiksi kun kerta Jumala on olemassa, näytä minulle Hänen muotonsa. Toiseksi mikä on kohtalo? Ja sitten vielä sanotaan, että Saatana on luotu tulesta ja Helvetti on luotu tulesta. Miten Saatana voi kärsiä sitten Helvetissä, kun ne molemmat on luotu samasta asiasta?

Oppinut oli hetken hiljaa ja läimäytti sen jälkeen kovaa miestä. Mies oli yllättynyt ja raivoissaan ja huusi: -Miksi sinä tuon teit!?

Oppinut vastasi: -Siinä on vastaus sinun kolmeen kysymykseesi.
- Mitä oikein tarkoitat?
- Tunnetko kipua?
- Tottakai tunnen!
- Onko kipu olemassa?
- Kyllä.
- Näytä minulle sitten kivun muoto.
- Se on mahdotonta.

- Näetkö? Samalla lailla Jumala on olemassa, mutta en voi näyttää Hänen muotoaan. Ja toiseksi sinä kysyit kohtalosta. Tiesitkö etukäteen, että me tapaisimme ja minä löisin sinua?
- En.
- Tämä on kohtalo. Ja viimeiseen kysymykseesi haluaisin esittää vastakysymyksen. Mistä sinä olet luotu?

- Maasta (käsittääkseni arabiankielinen sana on paljon monimerkityksellisempi).
- Entä mistä minun käteni on luotu?
- Sekin on maasta.
- Ja sinä äsken tunsit kipua, vaikka sekä sina että käteni, jolla löin sinua, ovat molemmat luotu maasta! Samalla lailla ei ole mahdotonta, että Saatanakin voi kärsiä Helvetissä.


Näin viisas oppinut oli vastannut kaikkiin kolmeen kiperään kysymykseen.

Kaksi kanaa ja kukko

-Minä olen parempi!
-Eikun minä!
-Minäpäs!
-Minä!
-Eikun minä!
-Minä!
-Senkin! Minä olen se!
-Niin, se huonompi.
-Eikun sinä!
-Sinäpäs!
-Sinä! Ja minä olen parempi!

Kanat jatkavat toistensa nokittelua. Kukko syö pari siemenjyvästä ja häipyy paikalta.

Päivän piristeeksi

Koraani on varmasti meille jokaiselle muslimille lähellä sydäntä. Koraanista löytää lohtua surun hetkellä, varoituksia ajattelemattomuuden aikana ja paljon paljon viisautta ja kauneutta. Vaikka tietty Koraania tulisikin lukea siten, että miettii tarkasti sen sanomaa, en itse ainakaan voi joskus olla vastustamatta kiusausta ja katsella hymy suussa, kun joku lapsi lukee sitä omalla tavallaan. Tässä on päivän piristeeksi pikkulapsen lausuntaversio An-Naas:ta, Al-Falakista ja Al-Fatihasta. Se on runsaan minuutin mittainen. Muistakaamme lopussa sanoa Amiin. :)



Lisähuomautus: Youtubessa surffaillessani satuin törmäämään moneen videoon, jossa luki Michael Jackson is muslim jne. Kun katselin näitä videoita, niin oli vaikea pidättää naurua, sillä taustalla alkaa soida selvästi Zain Bhikhan laulama nasheed. Huvittavinta tässä koko jutussa on se, että monet ovat lähettäneet näitä Michael Jackson muslim -videoita ja vissiin ihan tosissaan ilmoitelleet sen, että laulaja on Jackson (käykää vaikka itse etsimässä youtubesta hakusanalla Michael Jackson is Muslim). Ei kai siinä mitään, nasheed on ihan kaunis ja insha Allah joku päivä Jacksonistakin tulee muslim.

Minun perheeni

Minulla on maailman suurin perhe!
Siihen kuuluu miljardi ihmistä.
Joka maasta löytyy joku.
Eikä missään tarvitse yksin olla.

Minulla on maailman ihanin perhe!
Vieraita palvellaan kuin kuninkaita,
köyhille jaetaan ruokaa omasta kulhosta
ja jokaisen lapsia kohdellaan kuin omia.

Minulla on maailman sivein perhe!
Silmää riittää vain omalle puolisolle,
pukeutumisella ei aiheuteta toisille kiusausta
ja sanomamme on aina mitä puhtainta.

Minulla on maailman epäluotettavin perhe!
Selän takana juorut vain leviää,
pahalla silmällä onnellisempia katotaan
ja toisilta ilot mielellään riistetään.

Minulla on maailman väkivaltaisin perhe!
Riidat helposti sodiksi muuttuvat,
lasten käytös potkuilla lääkitään,
ja vaimo nyrkkisäkiksi nimetään.

Minulla on maailman hölmöin perhe!
Sisaret jätetään helposti kurjuuteen,
omaa onnea jokainen vain jäljittelee,
oma napa on jokaisen mielestä se kaunein ja tärkein.

Minulla on myös maailman tekopyhin perhe!
Porno ja prostituutio ovat tabu vain,
sala-avioliitot ei enää ihmekään
ja salasuhteet ihme pienempi vaan.

Kommentoinnista

En ole varma, kirjoitinko tuon ylhäällä olevan sanan oikein. No joka tapauksessa halusin mainita pari sanaa kommentoinnista.

Ensiksi: Kommentoikaa aina, kun haluatte. Minulla on kuitenkin pyyntö kommentointiin liittyen. Se on, noudattakaa kaikessa hyvää makua, kiitos.

Toiseksi: Arvostan puhdasta kielenkäyttöä ja johdonmukaisuutta. Eli jos jokin kirjoitukseni sattuu kertomaan Michael Jacksonista, niin mieluummin älkää kommentoiko sen viestin perään jotakin Tarja Halosesta (ellei nämä kaksi henkilöä tai heidän alansa jotenkin satu risteilemään vastakkain), vaan pysykäämme asiassa.

Kolmanneksi: Kritiikki on sallittua. Siihen se kuitenkin päättyy. Kaikki, minkä katson menevän pitemmälle kuin kritiikki (haukkuminen, mollaaminen, kiroilu jne), poistan heti, kun jaksan.

Neljänneksi: Jos katson, että tämä kommentointisysteemi ei toimi, niin joudun kiristämään kriteerejä sille, ketkä saavat kommentoida.

Muslimit ja muut kaupungilla

Stereotyyppinen kohtaaminen nmo 1:

- Hei, katso katso!
- Vau, mä luulin aluksi, että se oli haamu. En tiennytkään, että täälläkin päin on rättipäitä!
- Hihi, miksiköhän aavikoksi se tätäkin paikkaa luulee?
- Emmä tiiä, mutta hui, nyt se tuijotti tänne!
- Mitä luulet, meinaako se räjäyttää nyt itsensä?
- Joo, sillä on varmaan pommi tuo rätin alla.
- Mennään äkkiä pois.
- Joo, mennään.

Stereotyyppinen kohtaaminen nmo 2:

- Shalom, do you speak English?
- Hi, yeah but I can speak Finnish also.
- Vau, hyvä juttu, tiedätkö, Jeesus rakastaa myös sinua.
- Jaaha?
- Hän kuoli myös sinun vuoksesi ristillä ja otti sinunkin syntisi taakakseen.
- Anteeksi, mutta tuohon minä en voi uskoa. Minä kannan omat syntini, ja vain Jumala voi antaa ne anteeksi.
- Tiedän, että te uskotte niin, mutta älä usko siihen valheeseen.
- Anteeksi, bussini tuli, oli ihan kiva tavata. Ja muuten, minä uskon ihan täydellisesti uskontooni. Moikka!
- Moikka, rukoilen, että saat oikean johdatuksen.
- Minäkin rukoilen samaa omani ja myös sinunkin puolestasi. Heippa!

Stereotyyppinen kohtaaminen nmo 3:

- ***** menisit jo takas saudeihin!!
- Anteeksi?
- Mitä sä täällä teet! Jos et oo tyytyväinen Suomeen niin mee takas saudeihin!
- Sori, mutta mä oon asunut koko ikäni Suomessa. Sitä paitsi kuka olisi 100 % tyytyväinen omaan maahansa? Jos näin olisi, mitään parannusta ei tarvitsisi tehdä.
- Hä? Me ei kaivata sua täällä! Häivy jo, häivy!
- Selvä, hyvää päivänjatkoa.
- ¤%"&&"%#&*!

------------------------------------

Stereotyyppinen kohtaaminen nmo 1':

- Hyi, katso, miten tuo ykskin pukeutuu. Kaikki makkarat näkyy!
- Todellakin, yäk.
- Mä en voi ymmärtää, miten joku voi alentua tuommoiseen.
- No, alhamdulillah, me emme ole tuommoisia.
- Niinpä, alhamdulillah, meillä on islamimme.
- Emme käyttäydy noin sikamaisesti.
- Niinpä.

Stereotyyppinen kohtaaminen nmo 2':

- Tiedätkö, mä yritin tehdä yks päivä dawaa bussipysäkillä.
- Ja?
- No ei ne vääräuskoiset tietenkään ymmärtäneet.
- Siksi heille on varattuna Helvetti.

Stereotyyppinen kohtaaminen nmo 3':

- Minä kyllä jonain päivänä muutan pois täältä!
- Miksi?
- Ihmiset on niin inhottavia täällä, juopottelevat ja tekevät mitä lystää. Kaiken lisäksi mistään ei saa töitä.
- Ethän sinä oo ees kunnolla hakenut. Esimerkiksi kieltäydyit hakemasta, kun olisit saanut K-Raudalta töitä.
- Oletko hullu, mä en millekään kaafirille työskentele!
- Ihan miten tahdot...

-------------------------------

Tässä kuusi lyhyttä dialogiaa, kolme ensimmäistä kertoo siitä, miten ei-muslimit kohtaavat muslimeja, ja kolme viimeistä siitä, miten muslimit kohtaavat ei-muslimeja. Kaikki ovat tietenkin kärjistettyjä tilanteita eikä mikään niistä ole tosi, mutta toivoisin, että nämä dialogit herättävät vähintään ajatuksia lukijassa. Monesti olen nimittäin kuullut, että miten ylpeästi (jotkut) muslimit puhuvat itsestään, ja toisaalta olen kuullut monilta, miten muslimeja puhutellaan aivan kuin he olisivat toisen luokan kansalaisia, vaikka he saattaisivat (ja ehkä nimenomaan siitäkin syystä heille puhutellaan näin) olla supisuomalaisia.

Aloitetaan bloggaaminen

Tervehdys vaan kaikille,

Päätinpä aloittaa bloggailun nyt jälleen pitkästä aikaa. Ajattelin kohdistaa huomioni ennen kaikkea rakkaille muslimisiskoilleni ja -veljilleni, joilla on liikaa vapaa-aikaa ja joilla sen vuoksi on mahdollisuus (ja toivottavasti halu) käydä minun blogillani. En aio lähteä kirjoittamaan mitään uskonkappaletta, sillä maailmassa on varmasti ainakin miljoona sellaista ihmistä, jotka osaavat opettaa islamia paremmin kuin minä. Olen myöskin harvoin väittelytuulella, joten luovutan helposti, jos näen, ettei näkemykset synkkaa keskenään.

Tahtoisin huomauttaa ISOILLA kirjaimilla, että huolimatta taustastani minun mielipiteeni ovat minun mielipiteitäni, ei muslimien eikä aina edes oikeaoppisen islamin mukaisia. Ja toiseksi haluaisin huomattaa, että huolimatta taustastani minun mielipiteeni ovat edelleen vain minun mielipiteitäni, että älkää luulko, että kaikki toisen polven maahanmuuttajamuslimitytöt ovat samanlaisia kuin minä. Tämä on tosiasia, josta suomalaisten pitäisi olla iloisia, sillä ottaen huomioon nykyisten maahanmuuttajien ja muslimien määrän, Suomen täytyisi olla aika kaoottinen paikka, jos kaikki olisivat samanlaisia kuin minä.

Se, miksi halusin mainita tämän itsestäänselvän asian, johtuu siitä, että kaikille yllämainitsemani jutut eivät ole itsestäänselviä. Tämä on käynyt ilmi monta kertaa chatissä, kun olen maininnut olevani muslimi. Se on ehkä ollut myös virhe melkein yhtä monta kertaa, sillä tämän jälkeen minua pidetään jonakin kävelevänä Koraanina ja muslimien esimallina, vaikken muista Koraanista ulkoa edes 1%:a (ja vielä vähemmän ymmärrän sitä) ja haditheistäkään en osaa yhtä ainuttakaan kokonaan ulkoa. Lisäksi minun oletetaan kantavan kaikki muslimien syntitaakat selässäni (kunniamurhat, tyttöjen ympärileikkaus* jne), vaikka itse asiassa vastustan montakin asiaa.

Päätän tähän kuitenkin esittelyviestini, ettei siitä tule liian pitkä. Toivon sydämeni pohjasta, että tässä blogissa on helppo viihtyä ja että siitä on paljon apua sekä itselleni että muille.




*Kunniamurhat ja tyttöjen ympärileikkaukset liittyvät lähinnä tiettyjen maiden kulttuureihin, uskonnollista perustetta niihin on tosi tosi vaikea löytää.