sunnuntai 17. elokuuta 2008

Rakas sisareni, oletko sinä tekopyhä?



Olin päättänyt oikeastaan ennen blogin kirjoittelua, etten hirveästi puhu huivista. Se johtuu siitä, että melkein joka paikassa, missä muslimeita on, pidetään suurta älämölöä huivista, vaikka se onkin vain yksi vaatekappale muiden joukossa. Näin tämän tekstin alussa haluaisin huomauttaa, että muistattehan lukija-hyvät, ettei huivinkäyttö ole muslimiuden merkki (ei-muslimitkin voivat yhtä hyvin käyttää sitä) ja toisaalta, huivista kieltäytyminen ei tee kenestäkään ei-muslimia (tunnen monta mukavaa siskoa -ja veljeä-, jotka eivät käytä huivia. Insha Allah siskot kuitenkin saavat voimia sen käyttämiseen, vaikka ihania he ovat huivittomuudestaan huolimatta). Näyttää kuitenkin siltä, että minun on tehtävä poikkeus sen suhteen, että olen kuin muut ja sivuutan huiviasiaa tässä viestissäni.

Tämän poikkeuksen pääasiallisena syynä on erään keskustelunpalstan kommentti, jonka mukaan eräältä siskolta oli kysytty, onko hän muslimi lainkaan, kun käytti jilbabia (eräänlaista pitkää takinomaista asua/pitkää huivia, riippuu murteesta) ja hänen mielipiteensä olivat joskus ehkä hieman värikkäitä.

Minun vastakysymykseni on taas, miksi hän ei voisi olla muslimi? En tiedä, mitä siskon värikkäillä kommenteilla oli tarkoitettu, mutta jos hän sanoo olevansa muslimi, niin mitä todennäköisemmin hän on muslimi. Sen sijaan minua mietityttää kovasti se, että tietävätkö nämä kyselijät lainkaan, miten pahalta voi tuntua se, että muut muslimit kyselevät toisesta muslimista, onko tämä muslimi. Sanon suoraan, miten tällaisen kyselemisen sanomaa voidaan ymmärtää. Minä nimittäin kääntäisin kysymyksen tällä tavalla: "Rakas sisareni, oletko sinä mahdollisesti tekopyhä?"

Tiedän, että on olemassa muslimeita, joiden teot ovat kertakaikkiaan niin pöyristyttäviä, että tekisi mieli itsekin kysyä, ovatko nämä henkilöt oikeasti muslimeita. Mutta siinä vaiheessa, kun alan aukoa suutani, kieleni pysähtyy. Muslimin määritelmäänhän kuuluu vain se, että henkilö tunnustaa ensiksi, ettei ole muuta palvelemisen arvoista kuin Jumala ja että Muhammed on Hänen sanansaattajansa. Tämän vuoksi olenkin kääntänyt suhtautumiseni ylösalaisin. Henkilö voi olla muslimi, vaikka ryöstäisi pankin, joisi itsensä känniin, seurustelisi miljoonan ihmisen kanssa tai olisi jopa tappanut toisen ihmisen. Se, miten kovasti toisen muslimin tekemät teot koskettavat minua, on käsittääkseni kovin rajallinen. Minä voin vain tuomita teon huonoksi ja vääräksi ja yrittää ohjata toista oikeampaan polkuun (ja jos on tehty vääryyttä toiselle henkilölle, voin viedä asian eteenpäin poliisille), mutta jos alan tuomita veljeni/siskoni uskon aitoutta, teen vain itse itselleni vääryyttä enkä edes auta tällaisella pohdinnalla ketään.

Tahtoisin sen vuoksi pyytää jokaista, älkää esittäkö niinkin turhaa kysymystä kuin että: "Oletko sinä oikeasti muslimi?" Se on useimmissa tapauksissa paitsi lapsellista niin myöskin väärin.

Toinen asia, mikä saa minun hälytyskelloni soimaan, on joidenkin muslimien tarve antaa mahdollisimman hieno imago muslimeista ja islamista. Tällaisen huomasin ensimmäisen kerran eräällä keskustelufoorumilla, jossa joku oli sanonut, kuinka häntä harmittaa erään huivillisen siskon käytös, kun tämä sisko sallii poskisuukkojen vaihtamisen jonkun pojan kanssa. Asia olisi ollut ihan kelpo, jos siskoa olisi harmittanut toisen siskon puolesta, mutta jostain syystä mieleeni on jäänyt sellainen kuva, että tätä siskoa harmitti poskisuukkoja sallivan siskon antama kuva muslimeista.

Nyt herääkin toinen kysymys. Miksi meitä pelottaa niin paljon, millaisen vaikutelman me annamme itsestämme? Onko oikeasti niin tärkeää se, että ei-muslimit pitävät muslimeita niin hyvinä, anteliaina, iloisina, reippaina, ahkerina, siveinä ja täydellisinä?

Monesti saa kuulla esimerkiksi siitä, että tehdään jotain kivaa hyväntekeväisyyttä, jotta annetaan hyvä kuva islamista. Itse ihmettelen, miksi meidän pitäisi yrittää antaa hyvä kuva islamista. Eikö islam itsessään ole niin hieno, että meille riittäisi pelkästään se, että yrittäisimme rehellisesti antautua vain Jumalalle, minkä jälkeen jokainen ulkopuolinen voi tehdä omat johtopäätöksensä siitä, miten upeita tai kelvottomia muslimit ovat? Eikö ole rasittavaa olla aina reipas vain sen vuoksi, että muut ajattelevat, miten paljon valoa islam on antanut? Miksi emme antaisi oikeasti islamin valaista sieluamme sisäisesti sen sijaan, että yrittäisimme esittää sellaista, mitä emme ole? Ja samalla voisimme viis veisata siitä, mitä ne muut meistä ajattelevat, kun ei heitäkään asia oikeasti kiinnosta ja kun kerta emme ole toivottavasti tehneet mitään väärääkään.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Salam aleykum!

Puhut sisko asiaa. Etenkin juttusi loppupuoli kosketti syvältä ja vähän kipeästi: miksi sitä pitääkään aina ajatella muita ja millaisen kuvan antaa muslimeista?Sinänsä on hyvä asia, jos voimme käytöksellämme näyttää, mitä islam ja muslimit parhaimmillaan ovat, mutta miten voimme olla esimerkkejä, jos hyvyys, ilo ja rauha eivät ole sydämessämme? Ensin pitäisi antaa islamin valon tulla sydämeen ja sitä kautta tekoihin, vasta sitten voi itse olla esimerkin valo muille.