Vuolas suu, tuo hyvien tekojen nielu

Tarvitsen hitaamman suun. Tai siis semmoisen, joka puhuu yhtä nopeasti kuin mitä puhun nykyään, mutta jossa olisi aina parin sekunnin viive siitä, mitä olen alkanut puhua. Mitenkähän onnistuisin tässä?

MAINOS: HARAM-POLIISIT

Aloitin juuri uuden blogin, jonka tarkoitus olisi muodostua yhteisblogiksi, jos sinne vain muitakin muslimeja innostuu tulemaan mukaan. Kyseisen blogin nimi on Haram-poliisit ja löytyy osoitteessa harampoliisit.blogspot.com. Tervetuloa käymään sinne, ja jos innostusta riittää niin myös kirjoittelemaan!

Kukkahattutäti

Lueskelin Hesarin kommentteja uutiselle siitä, että teininä juotu alkoholi saattaa aiheuttaa ongelmia aikuisuudessa, enkä pystynyt olemaan provosoitumatta eräisiin niin moderneihin ja suvaitsevaisiin ihmisiin, jotka inhoavat ihmisiä, jotka osoittavat välittämisensä sillä, että kieltävät asioita, joita yleisesti pidetään hauskana (esimerkiksi alkoholi ja tupakka).

En jaksa seurata Hesaria, mutta tässä on minun oma kirjoitukseni kuvitellun kukkahattutädin (mistä kyseinen termi on saanut edes alkunsa) näkövinkkelistä. Ja niin, itse kyllä nostan hattua näille tädeille. On ihanaa, että vielä on olemassa ihmisiä, jotka jaksavat välittää toisista sen verran, että unohtavat mitä kaikkea lokaa kansa heittää heidän päällensä.

---------

Terve, minä olen Kukkahattutäti. Tunnen suurta iloa, kun näen kadulla ja muuallakin ihmisiä tekemässä pahuutta. Tämä sen vuoksi, koska tunnen niin suurta TYYDYTYSTÄ siitä, että olen noita idiootteja paljon parempi. Itse asiassa olisi parempi, jos olisin koko maan ainoa absolutisti ja täydellisyys, koska silloin voisin saada jatkuvasti sairasta mielihyvän tunnetta siitä, kun muut tekevät pahaa ja minä kieltäydyn siitä.

Niin ja minun harrastuksiini kuuluu tietenkin ihmisten kyttäily ja vakoilu sekä toisten mollaaminen. Puutun jokaiseen sellaiseen asiaan, missä katson olevani parempi kuin muut. On ihana nähdä, miten muiden naamoista hymy hyytyy, kun avaan suuni. Tiedän, että muut pitävät minua sairaana, mutta se johtuu vain siitä, että he eivät ole uskaltaneet katsella peiliin ja kyseenalaistaa itseään. Tunnen olevani onnistunut joka kerta, kun onnistun saamaan pahantekijän psykiatrin jonotuslistalle, kun raukan omatunto on herännyt minun huomautusteni seuraamuksesta.

Haluaisin näyttää muiden silmissä, että olen huolehtiva ja aito ihminen. Mutta valitettava tosiasia on, että viime aikoina eräät älykkäät yksilöt tai itse asiassa kokonaiset ryhmät ovat huomanneet sen, että todellisuudesta halveksin muita ja mairittelen vain itseäni sillä, että pääsen nälvimään muiden huonoista tavoista. Uskon kuitenkin, että jos jatkan urhoollisesti ja uhrautuen minun missiooni pelastaa muut (toisin sanoen kohottaa oma itsetuntoni), he lakkaavat epäilemästä ja alkavat tykätä minusta ja kuunnella minusta.

Tiedän, että jonain päivänä he kiittävät minua. Silloin voin vihdoin ja viimein sanoa heille, että mitäpä minä sanoin.

Tervettä syksyä vain kaikille! Muistakaa pitää huolta hygieniastanne, ettei teihin tartu sikainfluenssa. Muiskis kullannuput <3

Terveisin Kukkahattutäti

Eloon herääminen

Kirjoittelen tänne odotellessani aamurukousta. Vaikka olenkin valvonut yön, tunnen olevani elävämpi ja valoisampi kuin moneen kuukauteen, mahdollisesti jopa vuoteen. Meidän kaupungissamme kävi vierasluennoitsija luennoimassa islamista, ja hän muistutti Jumalasta siihen tyyliin, että sain jälleen kerran ajateltavaa.

En ole kertonut tästä vielä kellekään, mutta viime aikoina minusta oikeasti alkoi tuntua siltä, että olen kummitus. En tarkoita sillä sitä, että olisin jotenkin läpinäkyvä tai huomaamaton - päinvastoin juttelen päivittäin monelle ihmiselle. Sen sijaan tarkoitan tällä enemmän sitä, miten joka päivä tuntui toisen toistolta vähän samaan tapaan kuin siinä elokuvassa, jossa eräs mies jumittui yhteen päivään (en valitettavasti muista elokuvan nimeä, mutta olisin iloinen saadessani sen selville). Tosin erona siihen on, että päivämäärät vaihtuvat, kuukaudet kuluvat ja minäkin vanhenen samalla. Samaa vain on, että mitään uutta ei tapahdu.

Luennolta sain kuitenkin pienen aavistuksen siihen, miksi minusta tuntui näin elottomalta. Sain kuulla vertauksen siitä, mikä on Jumalaa muistelevan ja muistelemattoman ero. Yrittäkää arvata pieni hetki, mikä se voisi olla? Aivan, se on sama kuin elävän ja kuolleen ero.

Joku saattaa ihmetellä nyt, että hetkinen, meinaako tämä sitä, että neiti Punahilkka ei ole muistellut Jumalaa ja siksi tunsi itsensä niin elottomaksi. Eikö nyt ole ramadan-kuukausi? Noloa myöntää, mutta näin on asian laita. Viime aikoina minulla on ollut motivaatio uskonharjoittamista kohtaan tosi matalalla, ja itse asiassa en edes välittänyt siitä, että motivaationi oli matalalla. Mutta kun kuulin tämän vertauksen, aloin ajatella ja tuumata, että tuossahan on järkeä. Miten kukaan voi oikeasti elää sillä tavalla, että ei muistele Häntä, joka antoi elämän? Miten minä pystyinkään elämään päivästä toiseen juosten maallisten asioiden perässä ajattelematta sen kummemmin, että pitkällä ja lyhyemmälläkin tähtäimellä se, mitä todella janoan, on Jumalan armo ja rakkaus eikä jonkun korealaisen draaman onnellinen loppu. Mutta jos joku tuntee itsensä onnelliseksi ja eläväksi ilman Jumalan muistelua, niin siitä vaan. Itse en ainakaan pysty siihen.

Lopuksi haluan lausua rukouksen, jonka pistän tänne lähinnä muistuttaakseni itseäni tästä hetkestä. Selkäni on viime aikoina temppuilut kovasti ja harmittelen sitä, että aloin ottaa uskoani vakavasti vasta nyt, kun terveyteni ei ole parhaimmillaan (*):

[Päätinkin pitää sen vain minun ja Jumalan välisenä asiana ;)]

----------------

(*) On neljä tilaa, joiden aikana hyvien tekojen tekeminen on arvokkaampaa kuin toisena tilana. Yksi näistä on silloin, kun olet terve (vrt. siihen, kun olet sairas). Ei tarkoita sitä, että sairaat olisivat jotenkin huonompiarvoisia ihmisinä, vaan jos tarkemmin miettii, niin terveenä ihmisillä on tapana vaipua sellaiseen harhakäsitykseen, että he pystyvät mihin tahansa, heillä on aikaa vaikka kuinka paljon jne. jolloin Jumalan muistelu ei tunnu yhtä kivalta tai ajankohtaiselta kuin sairaana ollessa.

Ja Jumala tietää parhaiten.

Joka muslimiblogin vakiaihe: kätteleminen

Sain tänään poikabakteereja. Kirjaimellisesti. Kättelin miestä, jota en tuntenut. Vaikka miesten kätteleminen on asia, mitä olen tehnyt koko ikäni, niin siitä huolimatta sen tekeminen on käynyt yhä vaikeammaksi.

Ja joo, kyllä Punahilkka tietää, että miehetkin on vain ihmisiä. Ja joo, kyllä Punahilkka tietää myös sen, että kättelemiseen ei liity suomalaiseen ja länsimaalaiseen kulttuuriperintöön sen suurempia taka-ajatuksia kuin että halutaan olla kohteliaita toisia kohtaan. Täytyy olla aikamoinen perverssi, jos näkee mitään eroottista kättelemisessä.

Kuitenkin en voi mitään sille, että uskonnollinen vakaumukseni ja oma (arabi) kulttuurini pompahtaa esiin. Muslimina nimittäin pyrin välttämään kaikin keinoin fyysistä kontaktia vastakkaiseen sukupuoleen. Ei siis mitään poskipusuja, haleja, selkään taputteluita eikä myöskään mielellään kättelyitä. Syy tähän ei ole kuitenkaan se, että ajattelisin heti ensiksi jotain sellaista kuin vaikka sänkyyn hyppäämistä. Ei, mieleeni tulee vain se, että teen jotain, mistä Jumala ei tykkää. Vähän samaan tapaan kuin sianlihaa välttäessäni en ajattele, että jos söisin sikaa, tulisin saastaiseksi. Ei, ensiksi tulee mieleen se, että teen jotain, mistä Jumala ei tykkää ja minkä Jumala on kaikessa viisaudessaan kieltänyt.

Olenkin nyt alkanut miettiä, haittaisiko se sittenkään yhtään, jos kylmän rohkeasti sanoisin seuraavassa kättelytilanteessa, että anteeksi, en voi kätellä miehiä. En tahdo loukata ketään, mutta jos toisen huomioonottaminen tarkoittaa oman näkökulman polkemista maahan, voinko tehdä poikkeuksen.

Dj Sammy

Terve,

Kuuntelin tänään Youtubesta musiikkia ja törmäsin erääseen todella surulliseen kappaleeseen. En tiedä, miten suosittu tämä on ollut Suomesssa, koska en ole kuunnellut radiota pitkään aikaan. Laulu kertoo isän menettämisestä. Minulla ei ole paljon sanottavaa siitä, mutta halusin jakaa sanat ja laulun teidän kanssanne:



Dj Sammy: I Miss You Daddy

It's been a year daddy,
I really really miss you.
Mommy says your safe now,
In a beautiful place called heaven.

We had your favorite dinner tonight,
I ate it all up.
Even though I don't like carrots.

I learned how to swim this summer.
I can even open my eyes,
While I'm under water..

Can't you see me?

I started kindergarten this year,
I carry a picture of us
In my Blue's Clues lunchbox..

You are the greatest daddy.!

I can swing on the swing by myself.
Even though I miss you pushing me.

Can't you see me?

I miss how you used to tickle me..
Tickle my belly.
My belly hurts...
I try not to cry,
Mommy says it's okay!
I know you don't like it when I cry.
You never wanted me to be sad.
I try Daddy but it hurts..!

Is it true you're not coming home?

Maybe someday,
I can visit you in heaven, okay?

It's time for me to go bed now.
I sleep with the light on,
Just in case you come home
And kiss me good night.
I love you so much..
I miss you Daddy...

Takaisin täällä

Terve! Olen päättänyt palata blogin kirjoittamisen pariin pitkän pitkän tauon jälkeen. En lupaa pysyväni täällä pitkään, mutta ainakin olen nyt energisempi kuin silloin, kun päätin lopettaa.

Mitä siis on tapahtunut elämässäni, että päätin palata vanhaan ja tuttuun punahilkkablogiini? Hmmm.. en osaa oikein nimetä ainakaan yhtä syytä. Näiden kuukausien aikana on tapahtunut paljon, mutta kaikista eniten on kai tapahtunut nyt kesäloman aikana. Olen päässyt näkemään maailmaa, kävin kaukoidässä, opin säännölliselle unirytmille, nauttimaan opiskelusta ja nauttimaan opiskelun jättämisestä, yrittämään ajatella vanhan ihmisen näkökulmasta, ja kävinpä minä myös pari päivää purjehduskoululla oppimassa purjehtimista. Terve meri-ilma, hyvä ruoka ja ennen kaikkea isovanhempieni pohjaton rakkaus ja huolenpito tekivät minuun vaikutuksen, ja toivon todellakin Jumalalta, etten unohtaisi elämäni aikana heidän antamiaan opetuksiaan. Shin u-i shin on yksi niistä, ja kerron tuosta viisaudesta lisää insha Allah myöhemmin.

Aion muuten muuttaa hiukan blogini tyyliä. "Ei kai taas!" joku voisi ajatella. Anteeksi lukijani (joista suurin osa on varmaankin jo luovuttanut tämän blogin suhteen)... mutta tällä kerralla aion vain kirjoittaa omia ajatuksiani sen kummemmin ajattelematta, mitä varten tämä blogi on olemassa. Aion jossain vaiheessa lisätä insha Allah eli jos Jumala suo lisätä mainoksia blogiini. Tämä johtuu siitä, että tahdon rahaa, vaikken uskokaan sillä tienaavani edes sen 100 dollaria, mikä kai on minimiraja palkalle. Mutta jos näette täällä Googlen mainoksia, niin olkaa hyvä ja klikkailkaa vapaasti :). Jos saan tienattua sillä oikeasti jotakin, ilmoitan siitä tänne blogiini ja voitte jälleen kerran vakuuttua siitä, miten Google ei huijaa vaan on huippukiva-ööö-hakulaite (?).

Eli siis... muutoksia on luvassa ja punahilkkakin on kaupallistumassa. Älkää vetäkö herneitä nenään vaan nauttikaa siitä, että tämä muslimineitonen on tajunnut materialismin merkityksen ja aikoo ottaa siitä jotain irti.