Hui olkoon, hän ei pidä minua uskovaisena!

Joskus minua mietityttää se, miksi jotkut ihmiset ottavat niin tosissaan heihin kohdistuvan kritiikin. Olen liikkunut paljon keskustelupalstoilla, ja missään muualla toisten arvostelua ei ole otettu yhtä vakavasti kuin muslimipalstoilla (ehkä tämä huomio johtuu siitä, etten pahemmin liiku muilla kuin muslimipalstoilla).

Otetaan esimerkkinä keskustelua huivin käytöstä (tämä on kai se ikuisuusaihe, joka aina välistä tulee kuumaksi). Yksi sisko kyselee huivin käytöstä. Joku sisko vastaa, että huivi on pakollinen. Joku toinen sisko siihen vastaa, että hän ei käytä huivia syystä A ja B. Joku kolmas sotkeentuu paikalle ja sanoo, että kyllä se kuule on pakollista. Huiviton sisko tulkitsee tämän siten, että hänen elämäntyyliään moititaan, ja vastaa sille, ettei huivin käyttö tee kenestäkään parempaa ja lausuu pari sanaa toisen suvaitsemattomuudesta ja jäykkyydestä. "Keskustelu" etenee, kunnes jokainen on toisen kurkussa kiinni ja ajattelee, että kukaan ei pidä kenenkään uskoa vakavasti otettuna. Kysymyksen esittäjä on vielä enemmän hämmentynyt kuin alussa. Viimein saapuu paikalle sivustaseuraava, joka sanoo, idiootit, lopettakaa jo tuo turhanaikainen riitely, henkilö A,B,C,... tarkoittivat ehkä tätä ja tätä eikä teidän olisi pitänyt ottaa sitä niin henkilökohtaisesti. Tämän viestin jälkeen kaikki ovat pahoillaan toisilleen ja ollaan olevinaan taas kuin hyvät muslimisisarukset. Tämä kestää niin kauan, kunnes joku tajuaa aukoa päätään ja kysellä jotain moniavioisuudesta.

Tämä oli vain yksi esimerkki siitä, miten palstoilla "keskustelu" joskus etenee. Se on samalla niin surullista ja niin naurettavaa, ettei välistä tiedä, itkeäkö vai nauraa. Itselläni nousee muutama kysymys mieleen:
- Miksi emme voisi puhutella toisiamme kohteliaammin?
- Miksi emme voisi hyväksyä toisiamme paremmin?
- Miksi ottaa jokainen pikkuinenkin kommentti niin henkilökohtaisesti? Olemmeko me todellakin niin itsekeskeisiä?
- Miksi on niin vaikea antaa anteeksi ja keksiä vaikka 70 hyvää syytä sille, miksi toisen viesti mahtaa vaikuttaa meistä epämiellyttävältä ja loukkaavalta?
- Onko pakko nyt provosoitua ihan aina, kun joku provosoi?
- Mikä on niin pelottavaa ja loukkaavaa siinä, että joku pitää toisen uskoa vähäpätöisenä? Eikö siihen voisi reagoida vain kädenhuitaisulla ja antaa asian olla? Mikä ihme meitä vaivaa, kun on pakko todistella jokaiselle maamme muslimille, että olemme ihan tosissamme islamissa (miettikää alkumuslimeita, heidän ei tarvinnut todistella mitään, he vain olivat oikeasti tosissaan)?

Olisi vielä paljon enemmänkin kysyttävää, mutta jätän ne tällä kerralla kysymättä. Jos tiivistän ajatukseni, niin minusta keskustelujen agressiivisuus on todellakin välistä naurettavaa luokkaa. Se muistuttaa lasten hiekkalaatikkoleikkien riitoja. Kaikista naurettavinta koko jutussa on se, että heti ollaan valmiita iskemään puukko toisen sydämeen, jos puukotettava ei pidä puukotettajan uskoa vakavasti otettavana. Totta kai usko on tosi tärkeää meille kaikille, mutta mikä syy meillä on hermostua niin paljon siitä, että yksittäinen tai vaikka koko ryhmäkin tuomitsisi meitä "vähäuskoisiksi". Jos on todellakin vahva usko, niin ei sitä hetkauta tuhannenkaan ihmisen mielipiteet ja analysointi. Ja mikäli joku helposti loukkaantuva vahvauskoinen veli tai sisko lukee tämän viestini, haluaisin näin lopussa antaa erään pienen vinkin, jonka Profeetta (olkoon Jumalan siunaus ja rauha hänen kanssaan) antoi yhdelle miehelle: "Älä ole vihainen."


(Hyvä todiste kritiikin huonosta vastaanottamisesta on se, että aloin aukoa päätäni siskolleni, kun hän minun pyynnöstäni esiluki tämän tekstin.)